Hynninen, Laura : Ratsut

Hynninen, Laura : Ratsut - Klassinen CD - 260 - 1
Hynninen, Laura : Ratsut - Klassinen CD - 260 - 1
Ratsut valittiin Indie Awards 2025 -tapahtumassa vuoden 2024 parhaaksi klassiseksi albumiksi!
23,00 €
  • Tuotekoodi: ABCD 530
kpl

Laura Hynnisen palkitun Otilia-albumin jatko-osa ja vastapari Ratsut-albumi on valmistunut.

Yleisradio valitsi Hynnisen edellisen Otilia-albumin Vuoden levyksi 2021 ja se oli myös Emma-ehdokkaana vuonna 2022 Vuoden klassinen albumi sarjassa.

Otilia levyn lopussa kuultavat äänet jatkuvat suoraan Ratsut levyn alussa ja sitoo näin nämä kaksi erillistä kokonaisuutta yhteen.

Laura Hynninen yhdistää musiikkiaan ja visuaalisia teoksiaan omaperäisellä tyylillään ja saa soittimestaan aikaan tunnelmia, joita ei ole ennen kuultu. Levyn kappaleissa Laura käyttää apunaan live-elektroniikkaa ja levyn kappaleet voidaan toistaa live esityksissä samaan tyyliin, kuin levyllä. Hynnisen soolokonserttikokonaisuus on kuultu mm. Kauniaisten Musiikkijuhlilla, Riihimäen Kesäkonserteissa, Kokonainen Festivaalilla, Hiljaisuus Festivaalilla ja Helsinki Harp Festivalilla.

Harpisti, musiikintekijä ja kuvataiteilija Laura Hynninen on esiintynyt solistina ja kamarimuusikkona 1990-luvulta lähtien. Harpunsoiton A-tutkinnon hän suoritti Sibelius-Akatemiassa vuonna 1999. Ennen vapaan taiteilijan uraansa Hynnisellä on ollut vakituiset toimet harpun äänenjohtajana Suomen Kansallisoopperassa ja Radion Sinfoniaorkesterissa. Häntä on kuultu useiden suomalaisten orkestereiden -mm. Avanti!n, Tapiola Sinfoniettan, Oulu Sinfonian, Vaasan Kaupunginorkesterin ja Radion Sinfoniaorkesterin- solistina. Hänet tunnetaan myös monipuolisesta työskentelystä yli genrerajojen. Laura Hynninen on Sysmän Suvisoiton taiteellinen johtaja.

Myymälä
Saatavuus
Osoite
Yhteystiedot ja aukioloajat
Oletko ostanut tämän tuotteen?
Tuotearviointi
Palvelu/toimitus
Vapaavalintainen nimimerkki, jonka julkaisemme arvostelun yhteydessä.
Lähettämällä arvostelusi annat meille oikeuden julkaista sen sivuillamme sekä muissa kanavissa ja medioissa. Tritonus.fi-verkkokauppa pidättää oikeuden olla julkaisematta arvostelua. Lähettämällä arvostelusi hyväksyt nämä ehdot.
Ilmainen toimitus yli 80,00 € tilauksille
Posti Kirje
Posti Kirje
3,90 €
Posti - Pikkupaketti
Posti - Pikkupaketti
6,90 €
Normaalit hinnat
Nouto myymälästä
Nouto myymälästä
0,00 €