Brahms, Johannes - Quintets, Op. 34 & 111 - Pavel Haas Quarte

Heidän levytyksensä American Quartetista ja jousikvartetosta nro 13, op. 106 (Gramophone Award – Vuoden levytys) nosti Pavel Haas -kvartetin Antonín Dvorákin musiikin parhaiden esittäjien joukkoon. Tätä asemaa vahvisti myöhemmin säveltäjän kvintettojen levytys, joka tehtiin yhdessä yhtyeen perustajajäsenen, alttoviulisti Pavel Niklin, ja Kuningatar Elisabeth -kilpailun voittajan, pianisti Boris Giltburgin kanssa. Albumi sai halutuimmat klassisen musiikin palkinnot (Gramophone Chamber Award, BBC Radio 3 Record Review Discs of the Year, Diapason d'Or jne.). Dvorák-kvintettojen levytysten aikana syntyi looginen ajatus Brahms-albumista. Ja nyt se on toteutunut. Dvorákia rohkaisi ja hän saavutti lopulta maailmanlaajuista mainetta vanhemman kollegansa Brahmsin ystävällisen tuen ja ystävyyden ansiosta, jota Clara ja Robert Schumann olivat parikymppisinä auttaneet yhtä avokätisesti. Brahmsin ja Claran välinen suhde on luultavasti myös pianokvintetin f-molli, op. 34 taustalla. Alun perin jousikvintetiksi suunniteltu teos keväällä 1864 muunsi sen kahdelle pianolle sävelletyksi sonaatiksi, mutta Clara ilmaisi epäilyksensä myös tämän version soinnista. Haluttu kontrasti ja värien rikkaus saavutettiin lopulta yhdistämällä jouset ja piano. Clara Schumann esitti pianon osuuden kvintetin yksityisessä ensi-illassa, ja hän kuvaili sitä "sinfoniseksi". Tämä näkökohta korostuu selvästi nykyisellä Pavel Haas -kvartetin levytyksellä. Brahmsin väitetään tarkoittaneen G-duuri-jousikvintettiä, op. 111, viimeiseksi musiikkiteoksekseen. Tässä valossa se saattaa vaikuttaa heijastukselta musiikista, jota hän oli vaalinut elämänsä aikana – Beethovenista, Schubertista, wieniläisestä valssista, aikalaisteoksestaan ??Wagneriin ja rakastettuihin unkarilaisiin tanssimotiiveihin. Dvorákista Brahmsiin. Lumoava "sinfoninen" kamarimusiikin soundi.