Beethoven, Ludwig van - Beethoven & Schnittke: Violin Concertos - Gluzman, Vadim

Levitettyään ylistettyjä äänityksiä Brahmsin, Bruchin ja Tšaikovskin romanttisista viulukonsertoista Vadim Gluzman tarttuu teokseen, joka 1800-luvun alussa viitoitti uuden suunnan genrelle: Beethovenin viulukonserttoon D-duurissa, op.?61. Tässä teoksessa Beethoven hylkäsi ajatuksen virtuoosimaisesta näytöskappaleesta, jossa olisi suurelta osin epäolennainen orkesterisäestys. Sen sijaan hän esitti konserttoperiaatteen sinfonisen uudelleentulkinnan, jossa solistista ja orkesterista tulee tasavertaisia ??kumppaneita monella tasolla kietoutuneessa tekstuurissa. Ensiesityksen jälkeen vuonna 1806 pitkälti unohdettu teos on nykyään yksi suurimmista viulukonsertoista. Vaikka Beethoven oli opuksessaan 61 kuinka innovatiivinen tahansa, hän pysyi uskollisena perinteelle sallia solistille useita kadensseja. Vuosien varrella useat säveltäjät ja suuret viuluvirtuoosit ovat ehdottaneet konsertolle omia kadenssejaan, Alfred Schnittken ollessa yksi odottamattomimmista nimistä. Tällä levytyksellä Gluzman on valinnut Schnittken kadensseja linkiksi levyn toiseen teokseen, säveltäjän viululle ja kamariorkesterille säveltämään konserttoon nro ?3. Schnittken mielestä solistin ja orkesterin suhde on aivan erilainen kuin Beethovenin partituurissa: "Minusta tuntuu, että tämä suhde ei ole koskaan harmonisesti tasapuolinen ja tasapainoinen... Solisti ja orkesteri ovat itse asiassa vastustajia." Olivatpa heidät sitten miten tahansa nimitettyjä, James Gaffigan ja Luzerner Sinfonieorchester tukevat Gluzmania kuitenkin vankkumatta molemmissa partituureissa.